sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Joitain aika isoja juhlia ja juttuja

Viikonlopuksi menimme taas kotikonnuille mummoa juhlistamaan.
Näillä ysikymppisillä ollut lapsuuden seurakunnan rennon letkeä pappi hauskuutti hyvällä puheellaan eikä nauraminen varmaan koskaan ole tuntunut yhtä kevyeltä. Tai siis ainakaan missään sukujuhlissa ei ole.


Sitä on tullut aika paljon vihattua sukulaisuusvelvoitteita ja syyt löytyvät syvältä omasta sisimmästä, jostain ahdistuspainavan suokasvillisuuden alta. Sieltä mädänlöyhkäävästä kylmästä ja pimeästä mutapohjasta, jota en paljon ole halunnut ruopsutella siinä pelossa, että se tuhoaisi hellästi hoivaamani ja kasvattamani karpalonmarjamättäät. Siis ne vertauskuvalliset valonpilkahdukset elämässä. Kun tuo suo on jo niin painavasti ollut osa tätä elämää, että parempi kai se on yrittää sitten työskennellä sillä, mitä on.

Mutta sitten yhtäkkiä mä ihan huomaamattani olin jo sukeltanut suoraan niiden kirpeiden marjojen ohi, kun aivan liian myöhään tajusinkin näiden juhlien ihan tosissaan olevan ISOT eikä ihan pienet kakkukahvit vaan. Siellä näki ekan kerran muutaman serkun taaperoikäisen ja sitten katsoi sitä oman isosiskon palleroa ja omaa pöytäseuruetta, perhettä, siihen malliin, että Ooooh. Nytkö mä olen enemmän aikuinen kuin lapsi näissä juhlissa. En vielä ihan sellainen ihan tosi vanha täti, mutta kuitenkin. Ja nauroin ja juttelin ja lauloin mukana. Ei tuntunut pakotetulta eikä pahalta. Oikeastaan jopa ihan vähän ylpeältä yhteislaulantojen ja harmonikan soiton aikana, että tällaisia sukujuuria. Eikä mun paljon tarvinnut piitatakaan kuin siitä omasta perheestä ympärilläni. Ja niiden ohi vähän kuikuiltuna niistä lähimmistä sukulaisista, joita yleensäkin tunsin.

Sit illemmalla juhlien jälkeen meitä jonkinlainen tädeistä, sedistä, serkuista, vanhemmista ja kahdesta siskosta muodostuva porukka vietiin kaikki tuhat ja sata ruusua ja kukkaa mummon pieneen pirttiin ja saatiin samalla viedä ylijäänyttä kakkua mukanamme. Sieltä suoraan saunailtaa kotiin viettämään väsyneentyytyväisinä. Ja syömään paljon karkkia ja suklaata ja sipsiä.

 Hirmuista. Mun kyynelistä muodostuneella lammella oleva kasvusto on vaan tainnut puhdistaa ja muovata niin paljon enemmän kuin luulinkaan. Oon tehnyt itsetutkimista vaan sillä turvallisella puolen, mutta tää nyt vaan.. oli oikeesti aika iso juttu. Paitsi ei ihan niin iso, että alkaisin kuromaan menetettyjä vuosia suvun kanssa kiinni hmm.

Hyvä tämä. Ihan riittävän taas vähäksi aikaa ihmetellä.

Sosiaalisten tilanteiden pelot eivät ole kovin pieni juttu mielestäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Feel free to comment ♥ And give critic if anything like that should weigh on your mind :)