lauantai 21. marraskuuta 2015

Ei. Ei ei ei ja ei.

Tänään tämä tyttö romahti.
Jos siis satuitte olemaan Jyväskylän Forumissa suunnilleen kolmen aikoihin ja kuulitte jonkun itkevän hysteerisesti se olin minä. Nyt se kamelinselkä katkes.


Eli kun viikossa pitäis repästä tyhjästä yritys, niin onhan se hitto vie liikaa kelle tahansa. Vaikka mähän tietty jaksoin uskoa, että kyllä noissa myyjäisissä hyvin menee ni päädyin ahertamaan joka päivä iltaan asti lopulta to-pe välisenä yönä valvomaan koululla puol yhteen ja sit pyöräilin kämpille vielä jatkamaan neljään asti ja no niih. Että kun raskas väsymys painaa ja nälkä kurnii mahassa eikä sun myyntipuheita paljon noteerata ja vieressä tehdään sinä paljon luvattuna hyvän myynnin päivänä paljonkin tuottoa, niin kaikki katkeruus koulun paskasta toiminnasta iski kuin vasaralla ois lyöty päin naamaa. Vajosin hitaasti pöytäni taa lattialle kokoamaan itteäni ettei kyyneleet vyöryis yli ja sit ku perhe ilmaantu siihen ni mä vaan aloin itkemään hysteerisesti ja lopulta ne pääty ostamaan multa kaikkea ihan hulluna ja mä soperran että ei se siitä oo kyse, ei sillä myynnillä oo mitään väliä. Nähkääs sillä, että multa on revitty riekaleiks kaikki haaveet yrityksen opettelusta ja tilalle tuli orjallinen yötä päivää työskentely ilman kunnon tuotesuunnittelua ja prototuotteiden valmistusta ja sitten ne hätäpäissään tehdyt jutut ei myy ja alkaa vaikuttaa siltä, että jäädään miinukselle, niin.. Koulumme kuseskelee tulvamaisella paineella koko yrityskurssin toteutuksessa. Tästä lähtee pitkä ruodinta koulutuspäällikölle. Ja opelle, joka ei ole tippaakaan välittänyt mitä me ja meidän yritykset duunataan eikä meinannut kertoa edes vuoden kohokohtamyyjäisistäkään, koska kuulemma "Ai en mä tienny että te haluisitte osallistua."

Luulin onnistuneeni kaikista vaikeuksista huolimatta hyvin, kun niin lyhyen ajan sisällä tuotin käsin maalatuin päällisin itse ommeltuja tyynyjä täysin kierrätysmateriaaleista. Ainakin opin tästä jotain. Omatekoiset maalailut ei taida toimia.

 Noh. Sittenhän sitä voittoa tuli, koska perhe. Säälimyynti ei silleen niin lämmitä kuin jos se olis ollut oikeaa myyntiä, mut. Säästöni on pelastetut. (Ois ne varmaan jotain siltikin ostaneet, vähemmän vaan.) Isosisko viereiseltä pöydältä jäi loppupäiväksi vahtimaan mun pöytää ihana kun on ja lähdin vaan porukoitten mukaan kiertelemään muualle. Pikkusisko mua halas siinä ja silitti ja hyräili mulle ja tehtiin kivaa kauppakiertelyä niin olo helpotti. Huomenna en aio paljon yrittää. Sit poikaystävä tulee sinne ja me mennään katsomaan joulukadunavajaiset. 

Kyllä. Joku saattaisi voida myös sanoa, että olen äärimmäisen naiivi ja hyväuskoinen ihminen. Kiltisti odotellut paljon luvattua aikaa omalle yrittämiselle. Hienosti kannustatte nuoria yrittäjyyteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Feel free to comment ♥ And give critic if anything like that should weigh on your mind :)