sunnuntai 7. helmikuuta 2016

I have it so good and yet here I am



 Mä löysin tänään itteni perheen keskeltä. Yllätyskäänteitä aamusta, iso riita autossa, yksi ihana siskonpoika, ryömijä hyökkäili riemusta kiljahdellen kainaloon lattialla, poskesta haukaten. (Uutta hammasta on kokeiltava toisten varpaisiin kuin poskiinkin. Mikä nyt sattuu tulemaan tielle.) Pahojen asioiden ulos puhumista sisaruksille, vanhemmille. Kuunnelluksi tulemista.

Vähän lisää automatkaa, uudet talvikengät, tätilässä täysi ateria jälkiruokineen, matka illalla kämpille.

Jaloissa turtumus liikkeessä olemisesta ja vatsa täynnä. Silmäluomia painaa väsymys. 
Onkohan tässä nyt varmasti kaikki. Saada olla täysin oma itsensä joidenkin ihmisten keskuudessa on parhainta, mistä voi tällä hetkellä saada muistutuksen. Siitäkin huolimatta, että lääkäri diagnosoi terveydentilani olevan oikeutettu sairaspoissaoloihin. Edellisenä sekä tänä kuukautena, koska jaksaminen pettää.

Kuinka ristiriitaiselta voi tuntua yhdessä päässä yhtä aikaa? Mä en silti tiedä miten mä jaksaisin puristaa itseni läpi. Nää paineet väsyttää henkisesti niin ettei mikään.

I had a reminder of how good I have it when I'm surrounded by my family. Saw my parents, siblings and nephew, got to talk about things that I needed to get out. Got myself new shoes for winter, had a warm dinner and a dessert at my aunt's and then me and sister got brought back to our apartment. 

Feet numb from walking, stomach full and sleepyness weighing on my eyelids. All that which eases my pain and gives me peace summarised in a few sentences. And still midst all this I've been given a doctor's permission to take it easy in school and if so happens, I don't have to go there at all on bad days because of my mental health's condition.

How contradicting can it feel in one small head? I really don't know how can I get myself through. I feel pressures that tire me like nothing else.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Feel free to comment ♥ And give critic if anything like that should weigh on your mind :)