torstai 2. kesäkuuta 2016

Mielen kuvioita

(Mä olin ihan hiton pelkuri kun en uskaltanutkaan mennä

mutta. 
Noh. Kun en uskaltanut.)


 
Palasin alkuaikoina keksityn nimen muunnelmaan. Se tuntuu kyllä nyt vaan ihan just oikealta. Mun keväisiin auringonnousuihin osuvat itsetutkiskelut ja ne tasan kaksi elämäni isoa murrosta. Mun mielestä mikään tässä ei oo ollut sattumaa. Että kiihdytän vauhtia, vaikka kompuroiden, kun varjoista löytää tielleen taas. Ja itsensä.

Hirveän kiihkeästi mä aina haluan, haluan haluan, mutta en ihan syyttäkään ja silloin kun tuntuu että mä jaksan, mä pystyn, mä onnistun, niin on ihan huikeaa olla, -- olla jossain oikealla hetkellä! tai paikassa! josta voi lähteä ihan mihin haluaa. Pystyä olemaan kaikkea, maalaamaan itsensä, jos ihan vaan päättää, vaikka jokaiseen mielihaluun. Mitään ei muutu ei todella, mutta. Sielunmaisemat. Ei ne oo ihan yhdestä väristä ja puusta. Muotoutuneet ihan kaikilla kokemuksilla sellaisiksi rönsyiksi, että sinne haluaa vaeltamaan aina uudestaan, rakentamaan mielen koukeroita kauemmas, ääriä määrittelemättä. Löydän aina kohdan tai palan, joka sopii rakastamaan. Tulisesti ja totisesti.
Tänään se on keltainen.

Niin.



(sellainen pyyntö ois kyllä, että. sydän jooko, pienemmällä liekillä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Feel free to comment ♥ And give critic if anything like that should weigh on your mind :)