torstai 2. kesäkuuta 2016

Mielen kuvioita



 
Palasin alkuaikoina keksityn nimen muunnelmaan. Se tuntuu kyllä nyt vaan ihan just oikealta. Mun keväisiin auringonnousuihin osuvat itsetutkiskelut ja ne kaksi elämäni isompaa murrosta. Mun mielestä mikään tässä ei oo ollut sattumaa. Että kiihdytän vauhtia, vaikka kompuroiden, kun varjoista löytää tielleen taas. Ja itsensä.

Hirveän kiihkeästi mä aina haluan, mutta en ihan syyttäkään ja silloin kun tuntuu että mä jaksan, pystyn ja onnistun, niin on ihan huikeaa olla, -- olla jossain oikealla hetkellä! tai paikassa! josta voi lähteä ihan mihin haluaa. Pystyä olemaan kaikkea, maalaamaan itsensä, jos ihan vaan päättää, vaikka jokaiseen mielihaluun. Mitään ei muutu, ei todella, mutta. Sielunmaisemat. Ei ne oo ihan yhdestä väristä ja puusta. Muotoutuneet ihan kaikilla kokemuksilla sellaisiksi rönsyiksi, että sinne haluaa vaeltamaan aina uudestaan, rakentamaan mielen koukeroita kauemmas, ääriä määrittelemättä. Löydän aina kohdan tai palan, joka sopii rakastamaan. Tulisesti ja totisesti.
Tänään se on keltainen.

Niin.



(sellainen pyyntö ois kyllä, että. sydän jooko, pienemmällä liekillä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti