keskiviikko 30. syyskuuta 2015

It's all Hallows Eve.


Tänään olin sellasen. 12 tuntia koulussa. Sinne saa jäädä tekemään ihan-mitä-ikinä-tahansa-keksiikin. Omia projekteja on aika kivaa ommella teollisuuskoneiden tehokkuudella. Oli hyvä sysäys aloittaa vihdoin.

Ja oli myös seuraa <3 ja teetä <3 ja musiikkia <3

Today I was at school for 12 hours straight. We can stay there to do whatever-we-can-imagine-to-do. It's nice to get to sew own projects with the power of industry sewing machines. Had a good reason to start doing those at last.

And I also had company <3 and tea <3 and music <3


Mutta niin. Kun nimittäin sain tietää eilen jotain mullistavaa omasta itsestäni. Aika ytimiä myöten ravistelevaa. Vaikka oonkin aina tiennyt, mutta nyt oikein tiedän varmaksi.
 Iso juttu, josta kaipaan puhua. Musta tuntuu, että ei kannata.

But yeah. That's because I got to know something goundbreaking about myself yesterday. Something that is shaking the very core of myself. Even though I've always known, now I got to know for sure.
Quite a big thing I'd want to talk about but don't feel like I should.


Mutta mutmut!! Huomenna alkaa halloweenkuukausi! Mun suosikkeja. Niin kuin syksykin.
But hey!! Tomorrow's gonna start the Halloween month! One of my favourites. Just like autumn is too.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Oh

    Mulle tuli mieleen eilisen yön seikkailuista.

    Että mä en tiennytkään tarvitsevani taukoa koulusta.

Mitään parempaa tapaa en ois voinu saada voidakseni jäädä koulusta pois. Tuntu niiiin hyvältä palata kämpille hiljaisuuteen kahden peiton alle lämpimään. Ihana huumaava väsy. Vielä äsken oltiin kylmissään syyssään pimeyteen heräilevän kaupungin keskellä. Jutellen samalla, kun päivärytmi lentää päistikkaa roskakoriin. Sitten mä herään virkeänä kämpiltä ja koulustressi on irronnu musta johonkin sille tielleen, mistä sain nuhanenäänkin potkua. Eikä kyllä oo haitannu vähääkään. Vitamiinit ja tee tuntuu avaavan ennätysvauhtia tätä räkäpäätä. (Joka kyllä on jo ollut parantumassakin, mutta varmuuden varalta tiedättehän, jottei pitkity). Sitten vietin aivan erityisen rennon päivän.



     I just realized from last night's adventures.

    That I didn't even know I needed a pause from school.

There couldn't have been a better reason to stay out of school for one day. Felt sooo good to come back to the silence of our apartment under the warmth of two blankets. Exhausted. There we were just a moment ago shivering from cold and in the middle of a city that's waking up into the darkness of an autumn morning. Chatting as my daytime rhythm was going upside down. And then after that I woke up completely anew and my school stress had fallen somewhere on the same road where I got some spark to my flu. Doesn't trouble me a bit though. Vitamins and tea are healing this flu in a record speed. (Tho it was already healing quite well but I stayed home just in case you know, so that I wouldn't prolong the illness). Then I had an amazingly relaxing day.

Muumikuu

 
Yöllä mentiin katsomaan sitä punaista supermegakuuta. Pyöräiltiin järven ympäri, mistä näkisi edes vilaukselta.

At night we went to watch that supermoon lunar eclipse. We rode our bikes around the lake to find a place to see at least a glimpse of the moon.

Ja olihan meillä ihan jännittävä yö, vaikka hintana olikin nenähanan aukeaminen. Nyt vaan ootellaan ainakin 3 vuotta, että oikeasti päästäis näkemäänkin edes se punainen kuu.
 
And we had a pretty exciting night even though I had to pay the price with my runny nose. Now we just have to wait at least 3 years to get a new chance to actually see the red moon.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Sick Weekend

Ei päästy puolukkaretkelle, kun ei haluttu tartuttaa tautejamme vauvaan.
Armaani oli kuumeessa ihan vasta ja itellä nenässä vuotava vesivahinkojen uhka.

We could'nt go to my family's berry picking trip made into the forest every year because we didn't want to give our illnesses to my big sister's baby.
My dearest had a fever just a couple of days ago and my nose thretened to make waterdamages dripping so badly.

 Saatiin olla siis ihan kahden, oih. Toi omat eväätkin mukanaan meille. Valkosipulikotiloita.

Ja minä ihan olin jo valmistautumassa syömään näitä, nii kävelee vaan kasuaalisti siinä, että "Ei kiitos, söin jo kotona kunnon ruoan." ja ottaa tyynesti vettä vaan.
"Nii sä olit syöny näitä jo aiemmin paljonki?"
"Yhen."
". . ."

 Katon alas tätä näkyä. Mikrottamisen jälkeen kuulemma hyvä.
"No öö miten näitä oikein syödään?"
"Kaivetaan haarukalla ulos"
Paitsi pitäisi olla ihan juuri oikeanlainen haarukka ja sorkin kaikki haarukat likaisiksi ennenkuin keksittiin syömäpuikko.

"Sitte se kaivetaan vaan ulos sieltä."

 "Kato! Siinä se ötskä on."
". . ."
"Sen syöt."

"Näyttää p*skakikkareelta." sanon
.
.


"No, miltä maistuu?"

"Ööö... Mullalta? :D .. Tai no.. ei kovin erikoiselta."
"Joo. Ne on musta aika mauttomia."
 Aijaa? No kiitos nyt kuitenkin tästä elämyksestä urhea ritarini. >:)

My brave knight. Brought these garlic snails for us to eat and then skipped eating them himself. They were pretty bland tho.

 Mut eipä siinä mitään. Pyysin, että jättää kolme kotiloa vielä ihan, että saan tähän kuvat. Juuh. Narsk narsk sanoo kotilon ötökkä hampaissa. Mmmm.

Mutta ihan oikeesti sit syötiin sipsejä ja juotiin halpaa kaljaa ja katottiin sarjoja.

But for realz we just ate chips and drank cheap beer and watched series.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Lasten hautausmaa osa 2

 Joose Keskitalo. Sekin oli hyvä.
Liked this performer as well.

 
Syksyn kauneus ja ankeus kohtasivat ja sekoittuivat. Tai jotain sen suuntaista ajattelin pukiessa. Värikästä ja sitten taas jotain ei niin värikästä. 
Oma ihan ensimmäinen vuosi sitten tehty koulutyö <3 pupulaukku..

Autumn's beauty and bleakness got mixed. Or smth like that I thought when I dressed up. Smth colourful and smth not so colourful.
My very first school work I made a year ago <3 a bunny bag.. 

..ja kirpparilöytö. Lasten paita.
..and a flea market find. A children's shirt.


Puoleltaöin palattiin partasuun kanssa tänne tukikohtaan. Ja ihan vähän vaan juhlahumuissa.
We got back at midnight with my boyfriend. And in quite the dazzled feelings.  

perjantai 11. syyskuuta 2015

Lasten hautausmaa





Lasten hautausmaa Lutakossa!! Niistä on tullu mun yks suosikki bändeistä.
 Going to a gig!! They've become one of my fave bands.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

I became kinda like, this boss or smth

Ainiijoo ja sitte mä perustin yrityksen.
Oh yeah and then I incorporated. My own enterprise.


Että se sitte ei oo yhtään mikää iso juttu. :D 
 Like that's not a big deal. :D (In the last post I explained how big deal it was for me to go to a family gathering because of my social anxietys but this time it felt like they're becoming less bad all the time.) 



Melkein kuin musta olis tulossa joku ihan pärjäävä ihminen suorastaan. Ja mä kyllä kanssa kaiverran kaiken tämän selkärankaani, lisään sinne osa osalta persoonallisuuttani. Tulee jostain sieltä ytimestä nimittäin, kun on saanut jossain mielen perukoilla muhia tämä idea.

It's almost like I'm becoming a human being that can manage quite okay. And that is something I'm gonna carve right into my backbone, gonna add piece by piece parts of my personality right there. That's how natural this decision feels like. The idea has had time to brew in my thoughts.
 

Tosin. Saan vaan vuoden verran pitää pystyssä koko yritystä. Koulun kurssi.
Muutta kaikesta huolimatta se tunne oli omassa luokassaan häkellyttävä, kun hypistelin oman yrityksen perustamissopimusta käsissäni, makustellen sitä ihan kylmiltään keksimääni yrityksen nimeä. (Kiitti ope, kun kerroit ainakin melkein ajoissa, että NYT ne yritykset perustetaan.)

Although I get to have this enterprise for a year only as a course in my school.
Buut in spite of all that the feeling when I had my own enterprises contract in my hands was so overwhelming that it could have a scale of it's own.

Se sitte jääkin nähtäväksi, milloin mä pääsen tätä edes pyörittämään :D
We'll see when I'm going to get to start doing any business though :D

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Joitain aika isoja juhlia ja juttuja

Viikonlopuksi menimme taas kotikonnuille mummoa juhlistamaan.
Näillä ysikymppisillä ollut lapsuuden seurakunnan rennon letkeä pappi hauskuutti hyvällä puheellaan eikä nauraminen varmaan koskaan ole tuntunut yhtä kevyeltä. Tai siis ainakaan missään sukujuhlissa ei ole.


Sitä on tullut aika paljon vihattua sukulaisuusvelvoitteita ja syyt löytyvät syvältä omasta sisimmästä, jostain ahdistuspainavan suokasvillisuuden alta. Sieltä mädänlöyhkäävästä kylmästä ja pimeästä mutapohjasta, jota en paljon ole halunnut ruopsutella siinä pelossa, että se tuhoaisi hellästi hoivaamani ja kasvattamani karpalonmarjamättäät. Siis ne vertauskuvalliset valonpilkahdukset elämässä. Kun tuo suo on jo niin painavasti ollut osa tätä elämää, että parempi kai se on yrittää sitten työskennellä sillä, mitä on.

Mutta sitten yhtäkkiä mä ihan huomaamattani olin jo sukeltanut suoraan niiden kirpeiden marjojen ohi, kun aivan liian myöhään tajusinkin näiden juhlien ihan tosissaan olevan ISOT eikä ihan pienet kakkukahvit vaan. Siellä näki ekan kerran muutaman serkun taaperoikäisen ja sitten katsoi sitä oman isosiskon palleroa ja omaa pöytäseuruetta, perhettä, siihen malliin, että Ooooh. Nytkö mä olen enemmän aikuinen kuin lapsi näissä juhlissa. En vielä ihan sellainen ihan tosi vanha täti, mutta kuitenkin. Ja nauroin ja juttelin ja lauloin mukana. Ei tuntunut pakotetulta eikä pahalta. Oikeastaan jopa ihan vähän ylpeältä yhteislaulantojen ja harmonikan soiton aikana, että tällaisia sukujuuria. Eikä mun paljon tarvinnut piitatakaan kuin siitä omasta perheestä ympärilläni. Ja niiden ohi vähän kuikuiltuna niistä lähimmistä sukulaisista, joita yleensäkin tunsin.

Sit illemmalla juhlien jälkeen meitä jonkinlainen tädeistä, sedistä, serkuista, vanhemmista ja kahdesta siskosta muodostuva porukka vietiin kaikki tuhat ja sata ruusua ja kukkaa mummon pieneen pirttiin ja saatiin samalla viedä ylijäänyttä kakkua mukanamme. Sieltä suoraan saunailtaa kotiin viettämään väsyneentyytyväisinä. Ja syömään paljon karkkia ja suklaata ja sipsiä.

 Hirmuista. Mun kyynelistä muodostuneella lammella oleva kasvusto on vaan tainnut puhdistaa ja muovata niin paljon enemmän kuin luulinkaan. Oon tehnyt itsetutkimista vaan sillä turvallisella puolen, mutta tää nyt vaan.. oli oikeesti aika iso juttu. Paitsi ei ihan niin iso, että alkaisin kuromaan menetettyjä vuosia suvun kanssa kiinni hmm.

Hyvä tämä. Ihan riittävän taas vähäksi aikaa ihmetellä.

Sosiaalisten tilanteiden pelot eivät ole kovin pieni juttu mielestäni.