keskiviikko 30. syyskuuta 2015

It's all Hallows Eve.


Tänään olin sellasen. 12 tuntia koulussa. Sinne saa jäädä tekemään ihan-mitä-ikinä-tahansa-keksiikin. Omia projekteja on aika kivaa ommella teollisuuskoneiden tehokkuudella. Oli hyvä sysäys aloittaa vihdoin.

Ja oli myös seuraa ja teetä ja musiikkia <3



Mutta niin. Kun nimittäin sain tietää eilen jotain mullistavaa omasta itsestäni. Aika ytimiä myöten ravistelevaa. Vaikka oonkin aina tiennyt, mutta nyt oikein tiedän varmaksi.
 Iso juttu, josta kaipaan puhua. Musta tuntuu, että ei kannata.


Mutta mutmut!! Huomenna alkaa halloweenkuukausi! Mun suosikkeja. Niin kuin syksykin.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Muumikuu

 
Yöllä mentiin katsomaan sitä punaista supermegakuuta. Pyöräiltiin järven ympäri, mistä näkisi edes vilaukselta.



Ja olihan meillä ihan jännittävä yö, vaikka hintana olikin nenähanan aukeaminen. Nyt vaan ootellaan ainakin 3 vuotta, että oikeasti päästäis näkemäänkin edes se punainen kuu.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Sick Weekend

Ei päästy puolukkaretkelle, kun ei haluttu tartuttaa tautejamme vauvaan.
Rakkaani oli kuumeessa ihan vasta ja itellä nenässä vuotava vesivahinkojen uhka.


 Saatiin olla siis ihan kahden, oih. Toi omat eväätkin mukanaan meille. Valkosipulikotiloita.

Ja minä ihan olin jo valmistautumassa syömään näitä, nii kävelee vaan kasuaalisti siinä, että "Ei kiitos, söin jo kotona kunnon ruoan." ja ottaa tyynesti vettä vaan.
"Nii sä olit syöny näitä jo aiemmin paljonki?"
"Yhen."
". . ."

 Katon alas tätä näkyä. Mikrottamisen jälkeen kuulemma hyvä.
"No öö miten näitä oikein syödään?"
"Kaivetaan haarukalla ulos."
 öl
Paitsi pitäisi olla ihan juuri oikeanlainen haarukka ja sorkin kaikki haarukat likaisiksi ennenkuin keksittiin syömäpuikko.

"Sitte se kaivetaan vaan ulos sieltä."

 "Kato! Siinä se ötskä on."
 ö
 l
". . ."
 l
ö
"Sen syöt."

"Näyttää p*skakikkareelta." sanon
.
.


"No, miltä maistuu?"

"Ööö... Mullalta? :D .. Tai no.. ei kovin erikoiselta."
öl 
"Joo. Ne on musta aika mauttomia."
 Aijaa? No kiitos nyt kuitenkin tästä elämyksestä urhea ritarini. >:)


 Mut eipä siinä mitään. Pyysin, että jättää kolme kotiloa vielä ihan, että saan tähän kuvat. Juuh. Narsk narsk sanoo kotilon ötökkä hampaissa.


perjantai 11. syyskuuta 2015

Lasten hautausmaa





Lasten hautausmaata kattomaan! Niistä on tullu yks mun suosikkibändeistä.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Yritys

Mä perustin yrityksen.


Melkein kuin musta olis tulossa joku ihan pärjäävä ihminen suorastaan. Ja mä kyllä kanssa kaiverran kaiken tämän selkärankaani, lisään sinne osa osalta persoonallisuuttani. Tulee jostain sieltä ytimestä nimittäin, kun on saanut jossain mielen perukoilla muhia tämä idea.
 

Tosin. Saan vaan vuoden verran pitää pystyssä koko yritystä. Koulun kurssi.
Muutta kaikesta huolimatta se tunne oli omassa luokassaan häkellyttävä, kun hypistelin oman yrityksen perustamissopimusta käsissäni, makustellen sitä ihan kylmiltään keksimääni yrityksen nimeä. (Kiitti ope, kun kerroit ainakin melkein ajoissa, että NYT ne yritykset perustetaan.) 

Se sitten jääkin nähtäväksi, milloin mä pääsen tätä edes pyörittämään :D


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Joitain aika isoja juhlia ja juttuja

Viikonlopuksi menimme taas kotikonnuille mummoa juhlistamaan.
Näillä ysikymppisillä ollut lapsuuden seurakunnan rennon letkeä pappi hauskuutti hyvällä puheellaan eikä nauraminen varmaan koskaan ole tuntunut yhtä kevyeltä. Tai siis ainakaan missään sukujuhlissa ei ole.


Sitä on tullut aika paljon vihattua sukulaisuusvelvoitteita ja syyt löytyvät syvältä omasta sisimmästä, jostain ahdistuspainavan suokasvillisuuden alta. Sieltä mädänlöyhkäävästä kylmästä ja pimeästä mutapohjasta, jota en paljon ole halunnut ruopsutella siinä pelossa, että se tuhoaisi hellästi hoivaamani ja kasvattamani karpalonmarjamättäät. Siis ne vertauskuvalliset valonpilkahdukset elämässä. Kun tuo suo on jo niin painavasti ollut osa tätä elämää, että parempi kai se on yrittää sitten työskennellä sillä, mitä on.

Mutta sitten yhtäkkiä mä ihan huomaamattani olin jo sukeltanut suoraan niiden kirpeiden marjojen ohi, kun aivan liian myöhään tajusinkin näiden juhlien ihan tosissaan olevan ISOT eikä mitkään pienet kakkukahvit vaan. Siellä näki ekan kerran muutaman serkun taaperoikäisen ja sitten katsoi sitä oman isosiskon palleroa ja omaa pöytäseuruetta, perhettä, siihen malliin että, Ooooh. Nytkö mä olen enemmän aikuinen kuin lapsi näissä juhlissa. En vielä ihan sellainen ihan tosi vanha täti, mutta kuitenkin. Ja nauroin ja juttelin ja lauloin mukana. Ei tuntunut pakotetulta eikä pahalta. Eikä mun paljon tarvinnut piitatakaan kuin siitä omasta perheestä ympärilläni. Ja niiden ohi vähän kuikuiltuna niistä lähimmistä sukulaisista, joita yleensäkin tunsin.

Sit illemmalla juhlien jälkeen meitä jonkinlainen tädeistä, sedistä, serkuista, vanhemmista ja kahdesta siskosta muodostuva porukka vietiin kaikki tuhat ja sata ruusua ja kukkaa mummon pieneen pirttiin ja saatiin samalla viedä ylijäänyttä kakkua mukanamme. Sieltä suoraan saunailtaa kotiin viettämään väsyneentyytyväisinä.

 Hirmuista. Mun kyynelistä muodostuneella lammella oleva kasvusto on vaan tainnut puhdistaa ja muovata niin paljon enemmän kuin luulinkaan. Oon tehnyt itsetutkimista vaan sillä turvallisella puolen, mutta tää nyt vaan.. oli oikeesti aika iso juttu.  Paitsi ei ihan niin iso, että alkaisin kuromaan menetettyjä vuosia suvun kanssa kiinni hmm.

Hyvä tämä. Ihan riittävän taas vähäksi aikaa ihmetellä.

Sosiaalisten tilanteiden pelot eivät ole kovin pieni juttu mielestäni.