Syksy ja suunnitelmat

Sehän on halloweenkuukausi taas alkamassa, ei huhhuh. Ja mulla on muuten suunnitelmia sille. Aion nimittäin koota erilaisia asukokonaisuuksia, käyttäen tietenkin teemaa halloween, jos pystyisin onnistumaan, mielellään joka päivä. Silleen kuin joskus useampi vuosi sitten yritin niitä noita-asuja keksiä koko kuukaudeksi. (Mutta huonommilla meikkivälineillä. Ja ideatkin poimin ihan lennosta. Tällä kertaa oon valmistautuneempi.)
 ....

Se kun on sillä lailla, että mun inspiraatio vaan yksinkertaisesti herää tänä vuodenaikana. Etenkin kun tälleen ollaan jo syvällä syksyssä ja olo tuntuu raikkaalta ja hyvältä ja ne nostalgiahuuruiset tunnelmat on taas heränneet jossain siellä sisällä. Niin sitten ne taiteelliset taipumuksetkin sieltä nousee esille väen vängällä. Eikä tätä mitenkään varmaan saa sanotuksi niin etteikö olisi sanottu ainakin sen miljoona kertaa joka blogissa ja syksyä hehkuvissa kuvissa tai keskusteluissa. Mutta sanon kuitenkin koska nyt vaan on sellainen... No siis vaan pakko sanoa! Kun syksy on niin kaunis. Ja ihana. Ja inspiroiva! Ei vaan voi sivuuttaa sitä inspiraatiotulvaa.

(Viini-iltaa, Valonkaupunki -tapahtumaa, hengaamista - yllätys yllätys - taaskin kerran perheen ja sisarusten kanssa.) 
...

Ihan ihan ihan ihan piiiiienesti jännittää. Se, että mitähän siellä pajalla tullaan ajattelemaan ja tulenkohan epäonnistumaan vai meneekö kaikki suunnitelmien mukaan. Mutta kaikkein eniten odotan sitä hyvällä tavalla tuntuvaa jännitystä koko kehon.. öö. höm.. no siis.. öh.. kutituksena? :D Siis sellainen jännityksen tunne kehossa että ehkä vähän heikottaakin? :D Sitä odotan ihan oikeasti, että kun on jo ehtinyt meikit laittaa ja pukeutua johonkin ihan överisysteemeihin, että uskaltaako ovesta astua uloskaan.

Ja monta kertaa se on jo todettukin: Kyllä uskaltaa. Joka kerta olen uskaltanut eikä mitään pahaa siitä ole seurannut vaan pelkästään tosi hyvää.

(Tosi tosi hyvää. Niin että kyllä tää ihan hyvin tulee menemään. Varmasti.)

Toukokuu

Kattilallinen yrttiteetä raakahunajalla, chilikeittoa ja.. Mitä vielä? Tärkein ainesosa flunssan ehkäisyyn siis on..

Kaksi kokonaista viikkoa taidetyöpajaa takana.

 Ja siis juuh, ihan kivasti on mennyt. Niin kivasti, että tuntuu juuri siltä kuin ennustinkin: Ei mielellään jäis pois yhdeltäkään päivältä, kun on vaan niin mahtavaa. 

Nyt kolmas viikko menossa ja en voi sanoin kuvailla miten ihanaa on viettää se täällä sängg.. tai siis. Sohvanpohjalla. (Jep.)

Tautisena.
...

(Vaikka en ole sairastanut sellaista vuosiin. Ihan sitä tavan kausiflunssaa siis.)

 Jii.

 Haa.

Enkä nyt ala kiistelemään D-vitamiineista, tehköön kukin omat päätöksensä ja uskoo mihin uskoo mutta siis! Oon ite tässä ottanu 250 mikrogrammaista D-vitamiinia joka toinen päivä nyt jo useamman vuoden. (Eli jakaantuu 125 mikrogrammaksi per päivä kun antaa yhden päivän välissä imeytyä.) Ilman mitään ongelmia. Vähän vaikea täällä Suomen maassa, missä sen D-vitamiinin saanti on äärettömän huonoa ja imeytyvyys lähes-mahdotonta, koska kyseessä kuitenkin rasvaliukoinen vitamiini eikä niitä rasvoja syödä kovin monipuolisesti. Jos oikein ollenkaan. Ja suoraan sanottuna, mä olen varma, että se ei ole jotain hullunkurista sattumaa, että niinä vuosina en ole sairastanut mitään räkätauteja, kun tuota lisää on tullut otettua säännöllisesti. Mutta että sitten ihan välittömästi sairastuin, kun loppui ne vitamiinilisätkin.

(Täytyy ihan huokaista helpotuksesta, kun on onneksi jo tilauksessa uudet. En edes muistanut miten hirveää voi olla ihan vaan se sellainen: Ysk kröh, ha haA HhhhhKRÄÄHTSHHiuhh -flunssa, jossa sattuu ja kirvelee sieraimia ja vesi valuu silmistä asti. Ihan yhtenään ja päätä painaa raskaasti. Painaa varmaankin se JÄRJETÖN määrä limaa, mitä sinne mahtuu.)

Ja asian vaarattomuuden (Joo-joo, ihan tosi, tästä voi lukea itse siitä näkökulmasta, josta jos et vielä ole, niin on syytä. Kun eivät nämä mitään peräkyliltä tulevia maajusseja ole vaan maailmanluokan lääkäreitä.) sekä oman kokemuksen huomioon ottaen, haluan nyt tehdä sellaisen lupauksen. Ihan jos tästä olisi jollekin toisellekin kiinnostavaksi näkökulmaksi. Että kun oon taas käyttänyt noita D-vitamiinilisiä seuraavan talven niin tuun kyllä varmasti kertomaan sairastelinko lisää vai en. Tulee vielä kerran varmistettua, että johtuuhan se nyt varmasti mun D-vitamiineista kun taudit pysyy poissa. Ja jos sairastelen niin sit on vaan selvitettävä, mikä muu syy se olisi voinut olla, kun pysyin terveenä kaikki ne muut vuodet. Koska mikään ei ole ihanampaa kuin sairaaton talvi. Ihan ihan ihan oikeasti. Talvesta tuli hetkessä yks mun lempivuodenajoista sen ansiosta. Mä en malta odottaa, että voin olla talven täysin flunssattomana ja ihan pelkästään se, että ei mene kolmasosa syksyä ja talvea kipeänä ollessa antaa aivan jumalattomasti helpotusta sen läpi kahlaamiseen. Tai siis nykyisin jopa siitä nauttimiseen.

Kaikki ne kliseet <3 Villasukat, kuulaat kauniit talvipakkasyöt ja tähtitaivas, lumen narskunta kenkien alla, lämmin tunnelmavalaistus kynttilöin tai koristevaloin, kuumat kaakaot ja teet, sauna, takkatuli, chilikeitto, omat leipomukset. Ja lumessa sukeltelu saunan välissä. (<- Hrrr, tulee aika parhaat löylyt sen jälkeen. Kunhan pakkasta ei ole liikaa. Pitäisi ottaa tavaksi taas.)

Niin juu ja se tunne kun on tosi-tosi vilpo, sitten kun on tullut suihkusta tai viettänyt saunailtaa, laittaa lämpimät puhtaat vaatteet ylle, lämpöpuhaltimen päälle ja kaivautuu sinne vilttikerrokseen. Tai sitten kääriytyy niihin, ensialkuun kylmiin, mutta puhtaisiin petikamppeisiin sekä ison vilttikerroksen alle. Tiedättekö silleen.. kai kaikki sen tuntemuksen on ainakin kerran elämässään kokenut? Tulee se sellainen pehmeä ja lämmin olo niin, että uni ei varmaan koskaan ole maistunut yhtä hyvin.

Melkein hyih miten ihanaa sekin voi olla. :D <3

(JOS ei sairastele, koska hyih sitä sitten taas, jos sairastelee. Muuttaa ihan hirveäksi kaiken tuon yllä luetellun, talvipakkaset tai ne kaakaot, joita ei ihan kunnolla maista tukkoisella nenällä. Eikä missään nimessä jotain kylmiin petikamppeisiin sukeltamista. Lämpöpuhaltimet pliis kokoajan pohottamassa suoraan kohti jooko?)

 ...

Täytyy vaan sanoa, että se, että mä ymmärrän talvi-ihmisiä ihan täydellisesti nyt. Se on niin hemmetin hyvä juttu, että sitä on oikeasti ihan pakko edes VÄhän mainostaa. ...Sori vaan. :D Palailen varmaan D-vitamiineihin sitten, kun lupaus niiden syönnistä talven yli on täytetty. Ja sitten voin paljastaa olenko oikeassa siitä tärkeimmästä ainesosasta flunssan ehkäisyssä vai en. (Tai noin niinkuin, ainakin omalla kohdalla.)

Sen verran halusin sanoa

Saattokohan ehkä huomata, että mä oon työntäny joka väliin vanhoja kuvia.

Se johtuu siitä, että.

Mä haluan kertoa paljon ja kirjoitan puolet vähemmän. Haluan kertoa niistä kaikenlaisista mietteistä sekä mielenjuolahduksista tuolta jostain aika kaukaakin. Kuvailla niitä pakkasöitä, muistella kevään baareissa notkumista, palata hoitojakson jännittävyyteen. Niitä sellaisia hetkiä, kun oon miettiny monta kertaa mielessä että "Nonnih, tämän menen viimein jakamaan blogiin. Tämä on ehkä jopa suorastaan liian hyvä!"

JA vielä myös vähän että,

"Höhöhö *tirsk*

että mä oon niiiii-iin hauska."

Itserakkaalla ilmeellä ja ihmiset ihmettelee, että mitähän helevettiä tuo virnistelee tähän suuntaan.

(Niin ja lukuunottamatta sitä, kuinka tekisi mieli jakaa niitä supernovelleja, joita innostuin kirjoittamaan jo viime vuoden puolella!)

 ...
Ja koska ei oo mitään järkeä kantaa kaikkia näitä. Hippusia. Muistojen jäämiä eletyistä päivistä ja tapahtumista sillä lailla lillumassa lähellä ajatusten pintaa. Koska niistä irti päästäminen hukkaisi ne kokonaan. Niin sitten oon tehnyt sen ratkaisun, että jo pelkät kuvat riittää mulle itselleni aivan hyvin. Ei niistä tarvitse lukea mitään syvällisempää. Kunhan on jossain olemassa. Muualla kuin muistilappuina siellä pään sisällä. Sijainnissa: ihan siinä silmien takana. Päänsärkynä. Melkein kuin voisi silmiä lepuuttamalla sulkea pois, mutta onkin sitkeässä kuin migreeni. yäh

Joo niinpä. Tätä mä oon stressannut ja stressannut. Että saanko koottua tärkeitä asioita järjestykseen. Saanko mun elämän koottua järjestykseen. Kun tätä elämää pitäis sitten ihan oikeasti elää, jos on vaan siihen mahdollisuus. Hukkaan kallisarvoista, mielenterveydellisesti hyvää aikaani, jos en pysty pitämään lujemmin kiinni itestäni. Ja konkreettisesti se tapahtuis mulle sillä, että kirjoitan itseni tekstiksi ja taltioin kuviksi. Ehkäpä yksi tärkeimmistä terapian välineistä noin niin kuin tälleen jälkeen päin sen tajunneena.

Joten lopputuloksena tulin siihen suurenmoiseen päätökseen että: Mun ei tarvitse miettiä järjestystä tai sitä onko missään muutenkaan mitään järkeä. 

Elämän säännöttömyys!

(Hip huraa!)
..

Se on ihan just hyvä.

(Niin, ja kuvituskuvat sitten muuten tässä postauksessa tältä kuulta.)

Sitä itserakkautta

Niin se vaan tahtoo olla. Itseinhon koulima perfektionismi on oikeasti aika paskaa. Vuosia meikkitaitojen oppimista takana eikä silti koskaan tunnu tarpeeksi hyvältä.
.

Tässäpä siis näitä kevään meikkiluomuksia tännekin. Ihan vaan siksi, että olen ehkä vähän jopa ylpeä. 
.
Se "Joskus tuntuu kivalta näyttää kivalta." -tunne.
.
Eikö? 
.

On se aika mahtava tunne.