sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Grill party with best bunch


Ihania ystäviä, sisaruksia ja hyvää ruokaa keskiviikkona.
Friends, siblings and good food on Wednesday. 


Nautiskeltiin kesäauringosta pihalla hurjan paljon. Mustakeltaraidallisten kaverien parveilusta vähemmän.  
 
Kaiken jutustelun ja tohinan, tulevaisuudesta pohtimisen seassa muistui mieleen ettei tää jatku loputtomiin. Tuntuu siltä, että joskus haluais elää ihan vielä vaikka vain pikkuisen hitaammin. Näitä kesäpäiviä on niin vähissä, niin niin

vähän lomaa jäljellä. Mä en oo valmis koulua varten.
Onneksi vielä ensi viikoksi kotiin sinne luonnon (ja äitin) helmoihin nauttimaan lisää hyvästä ruoasta ja seurasta. Ja luvatuista sateista. (Ehkä sittenkin pääsen kaatosateessa savusaunomaan. Voi kunpa <3)

Soon summer is over and I'm not quite ready for school yet. Luckily we'll be going to mom and dad's for the next week to the middle of nature. To enjoy some more good food and company. And rainy weather. (Hopefully I'll get to go to smoke sauna when there's a downpour. It's one of the best feelings ever, one of my favourites <3)

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Yhteenveto

 Keijujen kuninkaalle menetetyistä lapsista vielä


(Vikan näytöksen iltana.)
 

Niin monenlaisen ammattilaisen ja taitajan yhdessä luoma kokonaisuus. Nää on vain pieniä palasia ilman näyttelijöitä erillisinä taideteoksina.

 
Moni liikuttunut itkusilmin sieltä näytöksen jälkeen siirtyi vessaan kyyneliä kuivaamaan. Niin monenlaista hyä palautetta. 
 
Tää ei pelkästään koskettanut vaan toi esille nuorten omat tarinat, oman äänen, vakuuttavasti ja mieleenpainuvasti. Ohjaaja käsikirjoittaja n. 30 vuoden kokemuksella opettajana sekä taidekasvattajana kyi selvästi ymmärtävän aiheen syvyyden. 
 
( Neljän minuutin kohdalta alkaa ken kiinnostuu tämänkin katsomaan.)
 
En tiedä miten hyvin sen osaan vakuuttaa, koska itse katsoin tuota näytöstä myös ihan näytelmän ja taiteen näkökulmasta. Kokonaisuus oli kaikin puolin muutoinkin mieletön. Mutta aivan varma mä olen siitä, että tää ainakin herätti katsojiaan ajattelemaan ja oli ennen kaikkea tärkeä aihe tuoda esille. Ja se miten karkeasti uskallettiin ahdistavia asioita esittää. "Kylkiluut narisevat, kun ne puristaa mut pienimpään mahdolliseen kokoon." Oli omasta mielestä äärimmäisen onnistuneesti yhdistetty näytelmäkulku monipuolisen näyttävään lavataiteeseen ja mieltä ravistelevaan äänimaailmaan, ytimessään nuorten paha olo. Ei vaan pelkästään pitäisi sivusta seurata, vaan jakaa kaikkialle, miten voitaisiin lisätä ymmärrystä ja oppia mielenterveysongelmien moninaisesta oireilusta.

Kyllä! Tämä näytelmä toimi juuri sinä ymmärryksen opettajana lähtemättömän vaikuttavasti sekä muistettavasti.

(Ja kattokaa nyt muakin, vieläkin kuohuksissa omasta mitättömästä osallistumisesta.
 Onneksi lähdin mukaan.)

torstai 28. heinäkuuta 2016

torstai 14. heinäkuuta 2016

Ensi-ilta


Koko odotuksen ajan kurkitaan kulisseista, hiirenhiljaa kuunnellaan jokaista sanaa, jokaista repliikkiä ja laulua. En halua menettää hetkeäkään "Mitähän katsojien mielissä liikkuu juuri nyt? Oi, nyt tulee se ihana kohta ja pian se toinen. " Muistetaan sanoja samalla ulkoa. Jännitetään suurella tunteella ja sitten ollaan yhtäkkiä lavalla.
  
Ja sitten se on jo ohi.

 Ukkonen ja sade ryskäsi jostain kattoikkunan takaa. Ainoa valonlähde jo muutenkin aavemaisen elottomassa takahuoneessa. Pysähtyneeltä tuntunut tila.



Ja mä olin valikoinu itselleni ensi-iltasukatkin. Vieläkin on yksityiskohtia muisti tulvillaan. Mä olen samalla helpottunut ja rakastunut. Tähän tunnetilojen kirjoon. Ja helpottunut siitä, kun se on ohi. Ei enää pitkälti. Kolme näytöstä itsellä jäljellä ja se on kokonaan ohi.



Mä en ehkä saa tästä tarpeekseni.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Puppet show


Vauuu, yksvuotiset siis vietettiin kuun alussa. Mä alan vakavasti harkita, että hankin jonkun kunnollisen kameran joka ei hajoa siihen, että akku loppuu. Olishan se ollut kiva taltioida nuo synttärit vähän paremmin.



Mutta niin, tulin suosittelemaan nukketeatteriesitystä. ---> Keijujen kuninkaalle menetetyt lapset

Oon siellä ihan kyynelsilmin harjotuksissa ollu.
Tarkoittaen, että mutkin pääsee siellä mukana näkemään! Ihan vapaaehtoisia sinne pyydettiin, mutta silti että saa olla mukana. Tää on jotain niin vaikuttavaa että mun sanat loppuu kesken. Että yhdenkin näyttelijän piti käydä suihkussa välissä voidakseen jatkaa. Mä vaan oikeasti ihailen miten traagisen kauniin koskettavan näyttävän tärkeäaiheisen upeaa. Saada olla ammattilaisten joukossa siellä joo huhhuh, kukapa ois uskonu näkevänsä tämmösen päivän, että minä pääsen ja vielä osallistun innosta ja onnesta soikeana..... Tänä päivänä sanon, että todellakin!
 (Jännittämisten jälkeen uskalsin kysyä pääsiskö tämmöinenkin.)


 (Aika herkkujakin on tarjoiltu harjotuksissa.)

Muistelen, että tiistai 19.7. olis toi 10e näytös varta vasten nuorille tarkoitettu, koska kaikilla nuorilla ei todellakaan oo varaa maksaa 20e lippua.

Eli suosittelen! Näille seuduin pääseville tokikin.
(Kuvissa eräs meikki-inspiraation toteutus ihan muuten vaan.)

In this post I'm recommending an unbelievable puppet show in which I got a once in a lifetime chance to participate in. I'm one of six volunteers so no big role but still this has got to be one of the most amazing things so far in my life. To get to be alongside the professionals. It truly is unbelievable. Oh and the makeup in these photos is just one of my own inspirations I had one day.
 

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

year one


Se ihan ensimmäinen. Se ihan ensimmäinen vuosi, kun olen voinut kutsua itseäni tädiksi. Ja vuosi sitten tänä päivänä pitelin sinua kuin vain ensi kertaa vastasyntynyttä pitelevä voi uskaltaa. 

For one year I've been able to call myself an aunt. A year ago on this day I held him for the first time. My 3 days old nephew <3

Epäuskosta ja jännityksestä tönkkönä. Mutta kaikella hellyydellä sekä varovaisuudella.


 Vuosi sitten tänä päivänä olit vasta kolmen päivän ikäinen. 

Ja joinain niistä ensimmäisistä päivistä tajusin, minussa heräsi halu tulla paremmaksi ihmiseksi. 
Se matka on vielä niin kovin pitkä.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

24.6.


Tämän harrastelijan digikameravehjes (tai siis isoveljen). Meni ja hajosi. 
 My digital camera (..I mean. my brother's). Broke.

Näihin mokoman vehjeksen ihan vikoihin otoksiin ja tunnelmiin sentään tallentui yksi harvinaisen paahtava juhannus. Niin me juhlattiin sen kaiken, tällä hetkellä epätodelliselta tuntuvan säkenöivän luonnon ja peltojen keskellä.
Luckily these last photos saved on the thing are from one exceptionally blazing Midsummer Day at grandma's. And so we celebrated in the midst of all that nature and fields gleaming in unbelievably beautiful way.

Rakastan. Aivan hurjan paljon. Tulkoon vaikka vettä kuin saavista kaatamalla.
Oi. Tulispa vettä kuin saavista kaatamalla. Sitten kun tänä kesänä mennään taas. Kaatosateessa savusaunominen tuoksuu ja kihelmöi aisteissa ihan omalla tavallaan. Mun hermoradat vaan  
menee raiteiltaan, 

koska
                      
                kaatosateen värähtelyn tärykalvoilla tanssiessa 
                                               
               elävöityminen
                    
     sydämen tahdissa
ääritiloissa vesihöyryn poltteesta               vapautuen
                       hengenveto kerrallaan
                                  sateen yltäessä hermopäätteisiin asti

ja helpotus
     yhdessä yhden hypyn kestävässä hetkessä
           veden syleilyyn

aistimuksien kohina korvissa, pinnalla haukkoen sisään syvää tyydytystä
ja alastoman vartalon joka ainoa tuntosolu kuuluttaa luihin ja ytimiin yhteenkuuluvuutta

sen hivelevässä turvalliselta tuntuvan lämpimässä viileydessä
hengittäen sateisen luonnon raikkautta savuisesta saunasta kuivatellessa
              
                                                                                                                 puhtaus
       
                                                                    tuntuu syvemmällä noen tahrimaa pintaa      

Ja sitten tietenkin. Mummo on laittanut taas kakkukahvit ja me istutaan sen pienessä pirtissä uusina.
Ihan lapsina jälleen
ja silti niin vanhoina kuin sama hetki on koettu aina uudelleen.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

summer plus style

No niin. Tilanne on se, että iso raivaus on tähän mennessä vienyt suurimman osan vaatekaapin sisällöstä. Askel lähemmäs yhtä haavetta siis. Että alkaisin ommella pitkälti itse ainoa-laatuaan vaatekappaleita kaapin täyteen. Katsella kankaat ja materiaalit harkiten tekemättä hätiköityjä ostoksia.

So. The situation is that I've been clearing out my stuff and so far it has taken most of the contents of my wardrobe. Which is a step closer to one of my dreams. The dream to sew most of my own clothing myself, to fill my wardrobe with one of a kind pieces. To carefully select the materials and fabrics so I wouldn't make hasty purchases.

Laatu, kestävä kehitys, persoonallisuus, oppiminen, oma kädenjälki. Tää on kypsynyt mielessä sellaiseksi niin omalta tuntuvaksi ratkaisuksi. Olla ylin suunnittelija tarvituille, harkituille kokonaisuuksille ja niiden eri osasille. Kaikki maan ja taivaan välillä omien käsien ulottuvilla (köh, taitojen salliessa) ilman, että omaatuntoa nakerrellaan ja mä vielä kanssa aion ommella niistä sellaisia, että rakastan joka ainoan puhki rikki ennen kuin joutuu eteenpäin/jätteeksi. Jokainen kappale olisi merkityksellinen. 

Quality, sustainable development, personality, learning, style made by own hand. This has developed in my mind to a solution that feels so much my own. To be the highest designer to considered and needed clothing and different accessories for them. Everything you can imagine (cough, if and when my skills allow it) without my conscience getting roasted and I swear I'm so going to make each and every garment so that I'm going to love them till they're in pieces. Every one of them would be meaningful.


Niin no ja kirppareita tietenkin kaivelen aina tästä ikuisuuteen. Nytkin sieltä on täytynyt vähän uudelleen haeskella, että mitähän sitä haluaisi pukea ja minkälainen tuo esille sen parhaiten. Miltä tuntuu. Kuka olen.

Oh and flea markets I'm going to continue to raid from here to eternity. Lately I've had to search myself from them. What would I like to dress up into and what shows it the best. How do I feel. Who am I.
Yksi kesäkeijukainen vaan. Hän haluaa olla erottuva ja käyttää värejä ja olla välillä myös vähän vähemmillä väreillä. Keventää kesäksi ja ottaa haltuun jonkinlaista kukkaistyttöpuoltakin. Silleen vaihteeksi. Katsotaan, mitä muuta uudistuva vaatekaappi tuo mukanaan.

Just one summer fairy that's all. She wants stand out and use colours and sometimes also not use colours that much. She wants to lighten up for the summer a bit and take over some kind of a flowery girl style for a change too. We'll see what else my new wardrobe is going to bring in the future.