Valokuvanäyttely

 Se aiemmin luvattu koonti tuleekin kuvallisessa muodossa. Siitä Kuvi-pajasta kun siis halusin jotain vielä kirjottaa. Mutta koska aika parantaa haavat (kun viime postauksessa oli niin itkuisaa), niin tuntuu siltä, että onkin vaan hyvä jättää tää tämmöseen lyhkäseen kivaan kuvien ihailuun.

(Aina ei kaikkea tarvitsekkaan kirjottaa ja kaikkialle jakaa, joten ihan hyvä vaan, että tuli tuossa viime postauksessa aika rajusti selville, miten murheellinen elämänmuutos tuo pajan päättyminen oli :D Eikä sitä sitten tarvitse sen enempää kaihoisasti muistella. Ihan voi myös itsellään pitää jotkut muistot.)

Eli siis: tässä joitakin parhaimpia kuvia viime neljäsosavuodeltani.

 (Mä oon erittäin hyvin tietoinen, että nää oli vaan testikuvia eikä sen takia kovin hohdokkaita ja tuo toinen piilarikin näyttäis olevan vinossa, mutta. Muistoja kuitenkin :D)

 ("Teillä ei sitten koskaan elämässä tule toista samanlaista tilaisuutta päästä näin isoon ja upeaan studioon, että kannattaa ottaa nyt kaikki hyöty irti hei."

Hmmm...Jep..Ois kandennu uskoa.... :D Silleen vikoina viikkoina kun tajuttiin. Nähtiin nimittäin joitain muita studioita ja alkoi paremmin valjeta, miten oikeasti val__ta__va tuo..... "meidän" (niisk) studio olikaan.)

Viimeinen viikko

Noniin, ei maailma tähän kaadu. Mitä nyt vaan ihan Viimeinen Viikko Kuvi-pajaa alkoi juuri ja IHAN KOHTA SEKIN ON KOKONAAN OHI. (?!?!!!???!)

Öh-Höm.
...

Arvatkaapa olinko kipeänä sen ekan päivän vikaa viikkoa?

Joo.

Ja joo ei mennä siihen, se on kokonaan toinen aihe, joka ärsyttää myös niin maan prkeleesti.

Mutta en mä pysty, en mä osaa jättää hyvästejä Kuville jos en saa rauhassa kirjoittaa sen itestäni ulos. Ne katkeran kipeät jäähyväiset, jotka on kaihertanu tässä viime kuusta lähtien. Kun mitä lähemmäs tuo 13. perjantai kirouksen päivä on lähestynyt niin sitä paremmin on tajunnut sen, että ei enää koskaan toiste. Ei enää I-KI-NÄ. Studio ei tule olemaan enää ikinä "Meidän studio" eikä edit (=tietokonehuone, missä kaikki kuvien ja videoiden muokkaaminen on tapahtunut) tule olemaan enää Meidän. Eikä ne koneet (henkilökohtaisesti jokaisella omansa) meidän käytössä. Ja entäs ne kamerat?!? Ja videokuvausvälineistö!? Ja mainitsinko jo sen (valtavan valtavan) studion?!?

Hyi. 

Pitääkö sitä ihan oikeasti luopua näistä kaikista etuoikeuksista?

Vissiin.

 Että Hyvästi Sitten Vaan.

(Sniis)

(........nenä nyt muuten vaan vuotaa kun....flunssa....  joo-joo :D)

Varmaan ois alettava totuttelemaan siihen, että ihan-ihan kohta kohta lakkaan menemästä sinne pajalle ja näkemästä niitä kaikkia, jotka nyt on olleet vaan itsestäänselviä ihmisiä elämässä viimeiset useamman kuukautta.

Niinpä. Ajattelin, että paras tapa kai (ainakin yrittää) päästää irti tästä kaikesta voisi olla jonkinlainen koonti siitä ajasta, mikä on tullut vietettyä. Jossain tässä kun pystyn. (Heh. Katotaan löytyykö materiaalia tai sanoja sen kaiken kirjoittamiseksi :D Mutta jos nyt ainakin edes jotain.)

En lupaa mitään ihmeellistä tästä. Kunhan kirjoitan itestäni ulos sen pakollisen edes. Ja voi olla, että menee ties miten kauan ennen kuin olen tyytyväinen lopputulokseen ja oikeasti varsinaisesti jaan näitä muistoja. Mutta ainakin aloitukseksi nämä päällimmäiset itkut.

(No voi anteeksi, kun ei nyt irtoa mitään hauskaa tai hohdokasta kirjoitettavaa :D Kyllä tää nyt on niitä hetkiä, kun ihan vaan itseä varten. Täytyy saada purkaa.)

Toivottavasti tänä viimeisenä viikkona saan otettua kaiken sen irti, mitä vielä pystyn ja voin. Yrittää parhaani mukaan kerätä voimia väistämättömiin hyvästeihin olemalla nyt ainakin edes paikalla. Siellä pajalla. (Kun ei vaivaisi se joku hemmetin flunssa vaan koko viikkoa. Että jee. :D)

Ja ei, en ole pahoillani tästä valittamisesta :D Tää särkee mua ihan oikeasti sydämestä niin että melkein itkettää.

Antakaa mun olla. 

(Sniis) 

(Joojoo, kai se oli pakko tämänkin alkaa tulla päätökseensä. Niin tyhmää kuin se onkin, että aika se vaan valuu kokoajan eteenpäin....

Hemmetti.)

Korjaus

Viime postaus oli aloitettu jo yli viikko sitten, että niin :D Taisin vähän huijata. Silloin ei vielä oltu edes päätetty täysin varmaksi näitä suunnitelmia, mutta nyt ollaan kyllä jo juhlittu mua ja synttäreitä. Itseasiassa itsenäisyyspäivänä. Siskot halus järjestää mulle kolmen ruoan illallisen <3

 ......

Oli siis viiniä ja sitten myös lisää viiniä (=siirappia viiniksi) sekä kaikkee itsevalmistettua gurmeeta yrttivoilla. Ja tryffeleitä. Sellaisia kalliita hienoja tryffeleitä. Sellaisia aivan älyttömän tuhdin suklaisia ja siihen vielä tuota maailman parasta vaniljajäätelöä <3

(Niin, joo, ja se eka juhlistus hienolla ruoalla ja viinillä? Viime postauksessa oli kuva. Se oli sitten taas isoveljen kokonaan valmistama-järjestämä.

Kyllä ne vaan tietää, että arvostan hyvää ruokaa.... :D)

Uudet alut sentään

Uu hei kattokaa! Mulla on uus päiväkirja.

(Tai siis kakskin, kun ostin ite itelleni synttärilahjaks. Oon siis tässä ehtiny kirjottaa viime aikoina yhden kirjan täyteen ja kolme mustekynää loppuun :D)

Tulin kertomaan tästä, koska mulla alkoi ihan uusi kausi elämässä. Päätin synttäreinä. (Joita ei siis olla mitenkään juhlittu kyllä, visusti yritän pitää itelläni ikävuosien vaihtumiset :D Paitsi viiniä ja hyvää ruokaa oli. ^ Perus.) 26-vuotias Sirja on - tai ainakin tulee olemaan - ihan eri kuin 25-vuotias. Viime aikoina on vaan jotenkin tuntunut siltä sisällä.

                                      Ja koska voin niin ihan itse päättää. 

Ja se tuntuu hyvältä päätökseltä se.

(Tai oikeastihan tämmöiset rakentuu pitemmällä ajalla sekä tietoisesti että ei.....tietoisesti ja jossain vaiheessa sitä vaan herää siihen, että asiat loksahtelee kohilleen jotenkin täydellise(n tuntuisesti)sti.)

Tässä joulun alla kulminoituu niin moni asia, että eipä kai ihmekkään, että intuitiivisestikin sen vaistoaa ilmassa. Uuden kokonaan tyhjän kirjan aloitettavaksi. Sekä vertauskuvallisesti että kirjaimellisesti, kun silloin syntymäpäivänä sain avata tuon päiväkirjaksi valitsemani metsämansikka-söpöyden. Tuli vaan sellainen... utuinen olo jostain ympyrän sulkeutumisesta. Siinä siis kun hypistelin niitä ensimmäisiä tyhjiä sivuja käsissäni. Varmasti siksikin, että on tällainen elämänhetki kun jokin muu on päättymässä. (Se Kuvi-paja </3)

Joten siitä tunteesta seuraten päätin sitten aloittaa meditaatiohaasteen. 

(Jonkun vaan minkä löysin netistä.)

Vähintään täksi kuukaudeksi.

Tämä on se hetki, jolloin käänteitä alkaa tapahtua.

Ensimmäisellä viikolla olis tarkoitus tehdä 2 minuutin meditaatio joka päivä. Toisella viikolla 4 minuutin, kolmannella 6 minuutin jne. Uuteen vuoteen pääsee sitten 10 minuutin meditaatiota aloittelemaan. Ja toivottavasti siitä jatkuu (ei loputtomiin kasvavalla aikamäärällä kylläkään :D) rutiiniksi muuttuneena. 

Ja silleen tiedoksi vaan: Meditaatio hei oikeasti toimii! On tutkittu juttu. Pitäisi pystyä alkaa hallitsemaan itseä ja tunteita ja ajatuksia. Ja mä haluan sitä itsekuria, mä haluan sitä niin paljon! Tulispa parempi keskittymiskyky ja hallinta kaikesta päänsisäisestä.
...

(Ai. Joo. Ja lisäksi mun on aina ollut tarkoitus saada myös ainakin kohtalainen fyysinen kunto :D Kai sekin on jostain aloitettava.)

 Nii-in. Eli siksi uusi elämänvaihe. Siinä on jotain hyvin lohdullisen ja melkein hykerryttävän ilahduttavan tuntuista. 

Mä kun ainakin haluaisin rakastaa itseäni Niin. Hyvin. Paljon. Sillä tavoin, että mun täytyy ainakin yrittää tietoisella harkinnalla päästä siihen suuntaan kuin tarvitsee, että voisin saavuttaa sen jonkun tuiki tärkeän hallinnan. Niistä päänsisäisistä asioista. Ja tunteista. Ja elämästä. (No siis tälleen hyvävointisena ja jaksavaisena tietenkin pystyy, että ei edes ollenkaan mainita kaikkia niitä masennuspaskoja vuosia :) hihi ) 

Se hallinta. Kun se on yksinkertaisesti aivan k a i k k i   

kaikessa. 

Pienin tassutteluaskelin olen tähän tullut ja alan tajuta, miten paljon menee ohi jonkun keskittymisvaikeudenkin takia. Sitten sitä ollaan puolikasta ihmistä siltikin, vaikka mieli olisi kuinka jaksavainen ja onnellinen tahansa.

Ja mä halua.. --------- mun TÄYTYY
...
alkaa tuntemaan taas syvästi.
....

Kun ei tässä kaikessa ihan-vaan-hengittelyssä -- sellaisena melkein tyhjänäkuorena -- yhtään mitään järkeä ole. Vaikka kuinka olisi hyvissä henkisissä voimissa, muttei täysin elämässä läsnä kuitenkaan.

( Huokaus )

Leirillä oltiin viime kuussa (18.-21.11.)

Minun lapsuusmaisemissa. Jotain tiettyä nostalgiaa siinä kyllä oli <3 (Kuvi-pajaan sisältyvä Nuotta-valmennus oli siis kyseessä.) Ja pakko sanoa, että oli se vaan niin erilainen maailma, että oltiin kyllä ihan kuin jossain..

Toisessa Maailmassa siellä. 

(Ekapäivän tapahtumat yläpuolen kuvissa ^ 3 uintia jäisessä järvessä oli kyllä ehkä parasta vähään aikaan. Tuntui niin hyvältä uskaltaa uhmata sitä kylmän ja sysipimeän veden pelkoa.)

 

Se oli sellainen (ainakin tälleen jälkeenpäin mielessä muuntuneena) unenomainen paussi jokaiselle jokaisen omasta kärrynpyörästä. Tai päivärytmistä ja -järjestyksestä. Jostain sieltä tavallisen ja harmaan loskan keskeltä satumaailmaisen harmaaseen loskaan :D

..... 

Metsän keskelle.

 .....

Kauas kaikesta.

Mutta siis ihan hemmoteltuina vietäväksi läpi aivan mahtavan kokemustulvan. (<3)

Että oli siellä vaan rentoa.

Ja silleen...

Myös ENERgisoivaa.

Ihan oikeasti, en sano muuten vaan huvikseni :D

Seinäkiipeiltiin ja käytiin nuotioretkellä, uitiin (tai 2 meistä siis) järvessä, kokeiltiin korukivenhiontaa ja teatterimaskeerausta, saatiin paijata eläimiä, oli leikkaa + liimaa -askartelua, ekoase- sekä jousiammuntaa... Ja vapaa-ajalla lupa käydä salilla sekä uimahallissa vapaasti. (Olikohan siinä kaikki?) Että kokoajan sellaista mielenkiintoista ajanvietettä. Vaihtelevasti sopivissa määrin kevyttä ja sopivissa määrin raskasta. Ja välissä sitten tietty aina hyvin lepoa ja taukoa.

(JA ruokaa. Ja pelejä keskenämme.)

 

(Tein muuten oikein kunnon itserakkaustaulunkin siellä. Niin kuin oikealla näkyy. Tuli kyllä tarpeeseen <3 ^)

Jep. Ihan sellainen tavallinen leiri siis vaan :D Mutta ikimuistoinen kokemus kuitenkin! Silleen näin vanhalla iällä päästä lapsekkaasti touhuamaan joka päivä jotakin välittämättä muusta kuin siitä mitä ohjelmassa seuraavaksi :D Kuten silloin kersana niillä lukemattomilla leireilläkin aikoinaan. <3

  
Tai noh, niin, lapsekkaasti joo. Mutta Sirja vaan ois tietty voinu skipata eskarilaisen innolla kiljumisen siinä paikkeilla, kun ohitettiin meidän kotia.
 ...
"Ei tässä linkissä pystyny nukkumaan."
...
No ei kait, kun joku yks Sirja siinä suoraan edessä mekastaa "Tuolla ois meidän postilaatikot! ...Tai no, ei ne kyllä nyt näy."
...
*jatketaan vähän matkaa keskustasta eteenpäin*
...
"Jaaaa sitten saatte nauttia taas metsämaisemasta."

(HAH :D Eli kannattaa ehdottomasti ottaa minut turistioppaaksi seuraavallakin kerralla :D)
 

Mutta juu, oli se vaan aika kivaa tällä porukalla päästä hengaamaan oikein kunnolla enemmänkin kuin ne päivät pajalla.

Vielä tässä ennen kuin tää kaikki päättyy. Ja tiet erkanee ja on sanottava hyvästit kaikille. 

Joulukuun puolivälissä siis.

Mikä tarkoittaa, että

enää kaksi viikkoa Kuvi-pajaa jäljellä. (</3)

(Niinpä. Mihin tää aika on mennyt???)