sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Memorable birthday weekend



Lahjoja ostin itselle 3 euron edestä^. Muut lahjat oli sitten hyvän seuran sekä lahjarahoin ostetun ruoan ja juoman muodossa. Öö ja pari korttia sekä tuo nahka choker, jonka partasuu teki mulle. <3 Viime postausten tapahtumien jälkeen päätin, että nyt olen kyllä jotain hyvää ansainnut. Oli ihana viikonloppu. 3 päivänä peräkkäin synttäreitä lähimpien kanssa. Sellasena rentona koti-iltailuna katsoen hyviä TV sarjoja. Lauantaina vähän maisteissa ja yks pyörähdys pubissakin. Hyväntuulisina päästiin höpisemään kaikkea. Tuntuu kuin ois pyyhkiytynyt kokonaisen kuukauden edestä kaikkea inhottavaa.

Got myself these as a present^. All the other presents were in the form of good company and food and drinks bought with money I got as a present as well. Oh and a few cards plus that leather choker boyfriend made me <3 The rants I made in the past 2 posts were all about stressful and horrible stuff that has happened to me lately so that made me decide that I've deserved something good. What a perfect weekend. Had birthday party for 3 days straight with my family. Mostly relaxing evenings spent at our place watching great TV shows.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Ei ei ei ja ei osa kaksi

 Kyllä voi sitten osata ihminen riuduttaa itsensä lyhyessä ajassa ihan puhki. Tähän päälle mä vaan en olis kaivannu niitä kaikkia syyttelyitä siitä, että ihan omaa vikaa on kun en pettymyksiä siedä.

Kerronpa sen, että jos joku on raajarikko, niin sehän vaikeuttaa sen arkielämää ihan konkreettisen nähtävästi eikö vain? 

Siinä tapauksessa onko tullut mieleen, että ehkä voisi olla sellainenkin kuin.. tunnerikko? Sellainen mielestäni olen. Aivojeni hermoradoilta erilainen, kestämätön, arka, sosiaalisesti alikehittynyt (tjn) ja mitä kaikkea. Outolintu omienikin joukossa. Ja se vaikeuttaa mun arkielämää. Ihan mielestäni perustelluista syistä johtuen. Se, että rikkinäistä mieltä ei voi nähdä ulos päin, niin ei tarkoita, että sen asian ja ne taustasyyt voi unohtaa sen henkilön kohdalla. Luulisi, että ne omat lähimmät jo tietäisi minunkin elämänhistoriaa vähän edes vaivautuen muistamaan, että olen mätä ja heikko yksilö. Tai siis no että olen.. hmm. Keskeneräinen ja tarvitsen paljon enemmän ponnisteluita siinä, missä muut. Mutta alkakaapa vain vertailemaan kuinka minun pitäisi olla vähän enemmän kuin tuo tai sekin reipas ihminen. Vaikka millaisin sanankääntein koitin sille kertoa ja kuvailla, että ei kukaan ihminen voi viikossa tehdä koko yritystä, logoineen, nettisivuineen, monen viikon tuotesuunnitteluista prototuotteiden testaamiseen. Ei ole inhimillistä enää, ei tarvisi olla edes minun mielenterveystaustojakaan, mutta "Sellaista SE ON yrittäjillä YRITTÄJÄT ON ELUKOITA."

Paitsi sitten kun vertaa että ne kaksi yritystä, jotka onnekkaasti viime keväänä sai aloittaa omansa ja tekivät 6, siis kuusi viikkoa kaikkea yllämainittua ja perustivat yrityksensä vakaalle pohjalle tekivät myyntiä ja hyvät voitot, niin. Vasta kun kuuli, että sekin toinen myi kaiken loppuun, niin tuli se yksi lause "No onhan se vähän eri jos on vuoden saanut suunnitella yritystä." Että kiitos. Luunsa näkyviin laihtunut, lihaksensa materiaalimetsästyksestä kipeäksi pyöräillyt (eräskin päivä n. 14km), työnteosta päivät ja yöt valvonut ihminen on vastuussa juurikin siitä. Että olisi pitänyt ehtiä siinä ajassa olemaan elukka ja tehdä se yrityksen perustamista vaativa työmäärä viikossa tai siis 5 päivässä. Pettymys huonosta myynnistä nyt ei ollut se mitä itkin, vaikka omat rahani halusinkin saada takaisin (ja no toki kun oli lupailtu, että hyvät voitot tulee kelle tahansa, niin luulin saavani pohjamunaa viimeinkin omalle yritykselle..) vaan ihan se raskas riutunut olotila, joka tarvitsi enää jotain avaamaan patoutuneet tunteet. Kun kilttinä olen odotellut, että tää asia mulle järjestetään, niin että saan alkaa oikeasti yrittäjäksi. Turvallisesti koulussa. Sitä varten sen koko kurssin pitäisi olla. Opettelemista varten. Ei elannoksi. Vai pitäisikö sitä opiskelun ohella revetä kahteen osaan täysipäiväiseksi yrittäjäksikin. Eikä sen kuuluisi olla keneltäkään toiselta pois, jos joku vaikka kykenisikin tekemään niin.

Niin, no äiti kyllä lohdutti, kun hysteriaitkuistani sain ulos sen verran, että "!viikko! vain viikko aikaa! valvoin kaikki yöt! " Nii mamma sanoi, että "Kyllä minä tiedän, te ootte ollu tosi ahkeria." ja koitti lohdutella, että kerrot sitten äitille kaiken. Vieläkin äiti on maailman rakkain.

 Kyllä minä vaan olen aika taitava itseltäni salaamaan vaaralliseksi kasvaneen stressivyyhdin. Ei ole eka kerta, että kiltin naiivisti odotan ja luulen, että asiat kääntyy parhain päin, kunhan jaksan olla reipas.


Tämä riutunut tyttö on tänään lepäillyt kämpillä ja käyn vielä kaupasta ostamassa suklaata ja teen jotain herkullista ja mmm, en vielä osaa päättää mitä kaikkea. Mutta oletan, että on ihan reilua tämä. Oma jaksaminen ei ole leikin asia. Ja miksihän minä aina yritän yli sen oman jaksamisen. Ne odotukset ja paineet ympäriltä?^ Ole niin kuin normaalit ihmiset. ..Saisko sitä vaan olla ihan oma yksilönsä. (Onneksi mun ympärillä on sen yhden syyllistävän äänen rinnalla monet kuuntelevat ja ymmärtävät ihmiset.<3) 

Oho, anteeksi, tätä tekstiä vaan tulee..

lauantai 21. marraskuuta 2015

Ei. Ei ei ei ja ei.

Tänään tämä tyttö romahti.
Jos siis satuitte olemaan Jyväskylän Forumissa suunnilleen kolmen aikoihin ja kuulitte jonkun itkevän hysteerisesti se olin minä. Nyt se kamelinselkä katkes.


Eli kun viikossa pitäis repästä tyhjästä yritys, niin onhan se hitto vie liikaa kelle tahansa. Vaikka mähän tietty jaksoin uskoa, että kyllä noissa myyjäisissä hyvin menee ni päädyin ahertamaan joka päivä iltaan asti lopulta to-pe välisenä yönä valvomaan koululla puol yhteen ja sit pyöräilin kämpille vielä jatkamaan neljään asti ja no niih. Että kun raskas väsymys painaa ja nälkä kurnii mahassa eikä sun myyntipuheita paljon noteerata ja vieressä tehdään sinä paljon luvattuna hyvän myynnin päivänä paljonkin tuottoa, niin kaikki katkeruus koulun paskasta toiminnasta iski kuin vasaralla ois lyöty päin naamaa. Vajosin hitaasti pöytäni taa lattialle kokoamaan itteäni ettei kyyneleet vyöryis yli ja sit ku perhe ilmaantu siihen ni mä vaan aloin itkemään hysteerisesti ja lopulta ne pääty ostamaan multa kaikkea ihan hulluna ja mä soperran että ei se siitä oo kyse, ei sillä myynnillä oo mitään väliä. Nähkääs sillä, että multa on revitty riekaleiks kaikki haaveet yrityksen opettelusta ja tilalle tuli orjallinen yötä päivää työskentely ilman kunnon tuotesuunnittelua ja prototuotteiden valmistusta ja sitten ne hätäpäissään tehdyt jutut ei myy ja alkaa vaikuttaa siltä, että jäädään miinukselle, niin.. Koulumme kuseskelee tulvamaisella paineella koko yrityskurssin toteutuksessa. Tästä lähtee pitkä ruodinta koulutuspäällikölle. Ja opelle, joka ei ole tippaakaan välittänyt mitä me ja meidän yritykset duunataan eikä meinannut kertoa edes vuoden kohokohtamyyjäisistäkään, koska kuulemma "Ai en mä tienny että te haluisitte osallistua."

Luulin onnistuneeni kaikista vaikeuksista huolimatta hyvin, kun niin lyhyen ajan sisällä tuotin käsin maalatuin päällisin itse ommeltuja tyynyjä täysin kierrätysmateriaaleista. Ainakin opin tästä jotain. Omatekoiset maalailut ei taida toimia.

 Noh. Sittenhän sitä voittoa tuli, koska perhe. Säälimyynti ei silleen niin lämmitä kuin jos se olis ollut oikeaa myyntiä, mut. Säästöni on pelastetut. (Ois ne varmaan jotain siltikin ostaneet, vähemmän vaan.) Isosisko viereiseltä pöydältä jäi loppupäiväksi vahtimaan mun pöytää ihana kun on ja lähdin vaan porukoitten mukaan kiertelemään muualle. Pikkusisko mua halas siinä ja silitti ja hyräili mulle ja tehtiin kivaa kauppakiertelyä niin olo helpotti. Huomenna en aio paljon yrittää. Sit poikaystävä tulee sinne ja me mennään katsomaan joulukadunavajaiset. 

Kyllä. Joku saattaisi voida myös sanoa, että olen äärimmäisen naiivi ja hyväuskoinen ihminen. Kiltisti odotellut paljon luvattua aikaa omalle yrittämiselle. Hienosti kannustatte nuoria yrittäjyyteen!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Joulunalkuja



No nyt on se hetki kun pääsen tekemään yrityshommia.

Viikko aikaa tehä tuotteita joulumyyjäisiin Jyväskylän Forumissa. Kiitti jälleen kerran ope, että ainakin melkein ajoissa saatiin kuulla tästä. Ennen olis saanu tuon 4 vko:n TOPin tehä yritysjuttuja, jos se on valinnaisena mutta ei tänä vuonna. Kukahan siitäkin on päättänyt, että yritys ei ole yhtä kuin työnteon opettelua, vaan on pakko mennä jonkun henkilön liikkeeseen opettelemaan juuri sen liikkeen toimintamallit. Hyödyttäis sillon, jos pääsis sinne töihin isona. Vaan tuskin pääsee. Suututtaa tämä.

Tehtävälistalla mm.
KOKO YRITYS

Krhm, okei okei :D Kyl tää tästä on lähteny rullaamaan sentään ihan hyvin. Saa tulla kattomaan, jos alueella asuu tai pyörii. Eli Jyväskylän Forumissa 20.-22., pe klo 14-19, la klo 10-17 ja su klo 12-18 tällä viikolla.
 (Niin ja on siellä paljon muitakin yrittäjiä ja myyntipöytiä tsekattavaksi.)

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Dad brought kids home for a weekend

Kun pääsee kotiin ja voi rentoutua ♥ ja syödä oikeaa ruokaa ♥ (Puuron ja makaronin sijaan.)
When I get to come home to relax ♥ and eat real food ♥ (Instead of porridge and macaroni.)

kotikaupungin turistikohteet osa: toista tilaisuutta tuskin tulee

 Sun kaa oli turvallista. Teidän porukassa tosi lämmin henki. Vau ja vau, kiitos ihan hulluna, että pääsin mukaan.

I felt safe with you. And the relationship you all had was very warm. I'm forever grateful for getting a permission to come along.























Ei enää käytössä.

Vaikka he saivat verestää koulumuistojaan, niin mulle tää oli aika hurjaa. Luvan kanssa oltiin, minä, partasuu ja hänen neljä lukioystävää. Valoja tosin ei saatu huoneissa laittaa ulkopuolisen kansan mielenkiintoa herättämään. Yllätyksiä toisensa jälkeen. Sauna. ? Kapeat portaat ylös ylös hämyiseen huoneeseen.. odotetun luokkahuoneen tilalta.....
..mit? siis? .. miksi?  ?

Pieni ihminen jää ihmettelemään ihailunsa vallassa. Kaunis paikka ja historian aivan aisti, melkein fyysisesti omissa nahoissaan. Olosuhteet ehkä vaikuttivat asiaan myös. Pimeys ja *köh* pöly *köh* syleilivät meitä melkoisen intiimisti. Ja kyllä se minut sytyttikin! Nämä muistot eivät ihan hetkessä haalene. Vau.
Terveisin se ärsyttävä turisti kameroineen muualta. Anteeksi anteeksi. ja ja kiitos.

Yep.  
_Unique_ _experience_. There are probably no words that can describe my feelings. We had a permission for this tho lights were out of the question. Apparently we were not allowed to rouse attention of the people outside.
The whole building was a huge mystery for a small person like me. This adventure won't fade from my memories any time soon.

torstai 5. marraskuuta 2015

Halloween

 Vasemmalla harjoitus (muhkeine huulineen) (..piti olla pelottava, koska hirviö jne.) ja sit musta tulikin vaan kotikissa.

The test makeup on the left (with luscious lips) (..was supposed to be scary 'cuz I was the beast etc) and then in the end I became a house cat.



Halloween sisarusten kanssa, mistä partasuun kanssa lähettiin toisiinkin Halloween bileisiin.

Halloween party with siblings from where me and the boyfriend continued our way to another Halloween party.

Ja sunnuntaina pääsin oikeaan kummituslinnaan. Turisteilin niin kunnolla oikeasti :D Kamera kourassa kokoajan :D Oli ihan parasta.

And on sunday I got to see a real ghost castle. And I was such a hardcore tourist :D Like the camera in my hands all the time. And I sure had the best time.