osa kaksi

 Kyllä voi sitten osata ihminen riuduttaa itsensä lyhyessä ajassa ihan puhki. Tähän päälle mä vaan en olis kaivannu niitä kaikkia syyttelyitä siitä, että ihan omaa vikaa on kun en pettymyksiä siedä.

Kerronpa sen, että jos joku on raajarikko, niin sehän vaikeuttaa sen arkielämää ihan konkreettisen nähtävästi eikö vain? Kukaan ei menisi kieltämään vaikkapa jalkansa menettänyttä, että et saa tehdä asioita helpomman kautta. Tai käyttää minkäänlaista apua samoihin toimintoihin joihin toiset pystyy ilmankin niitä apuvälineitä. Pyörätuoli, kainalosauvat jne.

Siinä tapauksessa onko tullut mieleen, että ehkä voisi olla sellainenkin kuin.. en tiedä.. tunnerikko? Että jos on rikki silleen, tunteiden osalta, niin samanlailla sekin vaikeuttaa arkielämää. Kun sitä rikkinäisyyttä voi olla niin monenlaista. Ja sellainen mielestäni olen. Aivojeni hermoradoilta erilainen, kestämätön, arka, sosiaalisesti alikehittynyt (tjn) ja mitä kaikkea. Outolintu omienikin joukossa. Ja se vaikeuttaa mun arkielämää. Ihan mielestäni perustelluista syistä johtuen. Se, että rikkinäistä mieltä ei voi nähdä ulos päin ei tarkoita, että sen asian ja ne taustasyyt voi unohtaa sen henkilön kohdalla. Luulisi, että ne omat lähimmät jo tietäisi minunkin elämänhistoriaa vähän edes vaivautuen muistamaan, että olen mätä ja heikko yksilö. Tai siis no että olen.. hmm. Keskeneräinen ja tarvitsen paljon enemmän ponnisteluita siinä, missä muut. Mutta alkakaapa vain vertailemaan kuinka pitäisi olla vähän enemmän kuin tuo tai sekin reipas ihminen ja lähteä juoksemaan maratooni, vaikkei olisi jalkoja. Öö siis niin. Jos tajuatte.
Ja vaikka millaisin sanankääntein koitin sille kertoa ja kuvailla, että ei kukaan ihminen voi viikossa tehdä koko yritystä, logoineen, nettisivuineen (<-okei, sellaset jotkut nettisivut ehkä ihan valinnaista), monen viikon tuotesuunnitteluista prototuotteiden testaamiseen. Ei ole inhimillistä enää, ei tarvisi olla edes minun mielenterveystaustojakaan, mutta "Sellaista SE ON yrittäjillä YRITTÄJÄT ON ELUKOITA."

Paitsi sitten kun vertaa että ne kaksi yritystä, jotka onnekkaasti viime keväänä sai aloittaa omansa ja tekivät 6, siis kuusi viikkoa kaikkea yllämainittua ja perustivat yrityksensä vakaalle pohjalle tekivät myyntiä ja hyvät voitot, niin. Vasta kun kuuli, että sekin toinen myi kaiken loppuun, niin tuli se yksi lause "No onhan se vähän eri jos on vuoden saanut suunnitella yritystä." Että kiitos. Luunsa näkyviin laihtunut, lihaksensa materiaalimetsästyksestä kipeäksi pyöräillyt (eräskin päivä n. 14km), työnteosta päivät ja yöt valvonut ihminen on vastuussa juurikin siitä. Että olisi pitänyt ehtiä siinä ajassa olemaan elukka ja tehdä se yrityksen perustamista vaativa työmäärä viikossa tai siis 5 päivässä. Pettymys huonosta myynnistä nyt ei ollut se mitä itkin, vaikka omat rahani halusinkin saada takaisin (ja no toki kun oli lupailtu, että hyvät voitot tulee kelle tahansa, niin luulin saavani pohjamunaa viimeinkin omalle yritykselle..) vaan ihan se raskas riutunut olotila, joka tarvitsi enää jotain avaamaan patoutuneet tunteet. Kun kilttinä olen odotellut, että tää asia mulle järjestetään, niin että saan alkaa oikeasti yrittäjäksi. Turvallisesti koulussa. Sitä varten sen koko kurssin pitäisi olla. Opettelemista varten. Ei elannoksi. Vai pitäisikö sitä opiskelun ohella revetä kahteen osaan täysipäiväiseksi yrittäjäksikin.

Niin, no äiti kyllä lohdutti, kun hysteriaitkuistani sain ulos sen verran, että "!viikko! vain viikko aikaa! valvoin kaikki yöt! " Nii mamma sanoi, että "Kyllä minä tiedän, te ootte ollu tosi ahkeria." ja koitti lohdutella, että kerrot sitten äitille kaiken. Vieläkin äiti on maailman rakkain.

 Kyllä minä vaan olen aika taitava itseltäni salaamaan vaaralliseksi kasvaneen stressivyyhdin. Ei ole eka kerta, että kiltin naiivisti odotan ja luulen, että asiat kääntyy parhain päin, kunhan jaksan olla reipas.

Tänään oon lepäillyt kämpillä ja käyn vielä kaupasta ostamassa suklaata ja teen jotain herkullista ja ja.. en vielä osaa päättää mitä kaikkea.
Miksihän minä aina yritän yli sen oman jaksamisen. Ne odotukset ja paineet ympäriltä?^ Ole niin kuin normaalit ihmiset. ..Saisko sitä vaan olla ihan oma yksilönsä. (Onneksi mun ympärillä on sen yhden syyllistävän äänen rinnalla monet kuuntelevat ja ymmärtävät ihmiset.<3) 

Oho, anteeksi, tätä tekstiä vaan tulee..