pois mielen päältä

 

Käykö kellekään muulle koskaan niin, että ei osaa ihan aina kommentoida netissä tai sosiaalisessa mediassa yhtään normaalin ihmisen tavoin. Sitten laittaa kaiken painoarvon niiden hymiöiden varaan, joita on itelle niin kamalan vaikea ja pelottava käyttää, että joskus yksikin sydän saa pistelemään jännityksestä. Mutta uskoo sen välittävän tarpeeksi kuitenkin, kun on uskaltanut laittaa niin monta hymiötä, mutta sitten kun lukee jälkeenpäin oman kommentin niin se onkin ihan kuiva tai jopa töykeän kuuloinen. 

Koska Same.

 

(Kyllä mulla on ihan pikkusen ihanat kissat. ^ Pus pus pus velipoika<3 )

EHKä mä oon vaan turhan ylianalysaattori. Ehkä.

Ja sitten asiaasta kukkaruukkuun. Mulla ois niin paljon kirjotettavaa ja kuvia jaettavaksi hnnngh. Seuraavaksi ohjelmassa: minun kissat ja ulkoilma.

  Näillä on ihan pikkusen eri kiinnostuksen piirit ulkoillessa. Iso-rotalle naapurusto on aina tosi kiva, kaikkialla on käytävä ja kaikki on nähtävä uudelleen ja uudelleen. Ja sitten on Metsä! Valtava, tutkimaton, kiinnostava ja ihmeellinen täynnä elämää oleva maailma! Tuoksuja ja ääniä ja polkuja loputtomiin.

Oi vau.

 Kun taas pikku rotan kanssa hiivitään. Naapurien Ovien Takana.

"Tuh-tuh-tuh-tuh-tuh-tuh-tuh... täällä haisee.......


Naapuri!"

Ja itellä joka kerta sydän pamppaillen, että jos naapuri nyt avaa oven, nii kissa lähtee lentämällä karkuun.

 

 Nyyh, ihana naapurien ovi jää taakse.

 Ei mulla muuta. Aloitetaan vaikka näistä. Häntäheikkien esittelyä ja eilinen kuontalon muutos päänajeluna. 

 JA loppuun vielä: Vaikka aina ei tarvitse olla päätä eikä häntää.
Piste.