torstai 4. kesäkuuta 2020

Kesä ja kerhoilu


Ihan sellasta päivitystä aattelin vaan tehä, kun se Tutun etäpajakin päättyi jo viime kuun lopussa enkä vielä ollut ehtinyt sitäkään mainitsemaan. Eiku.... Viime viime kuun lopussa päättyi :c Eniveis. Ei vaan ihan tuntunut siltä alkuun, kun jatkoin itsenäisesti edelleen kaikenlaista taideprojektia tuolla lattialla samanlailla kuin pajankin aikana. Yhtenä kuulaan aurinkoisena kevättorstain aamuna sitä vaan päätökseensä tuli Tutu ja olevinaan ois pitäny uskoa, että siinäkö se nyt oli. Varmaan sitten niin.. Pyh.

Oli miten oli. Se miks tuli mieleen, että hei joko se Tutu on ollut ohi jo kuukauden, johtuu siitä, että mulla alkoi jälleen uusi (kolmas? neljäs?) paja ja edeLLEEn saan jatkaa luovia taiteellisia projekteja itsenäisesti :D Etäpaja kun tämäkin on. Toisin sanoen vieläkään ei tuu hetkeen tuntumaan siltä, että "Tutu" ois ohi tai että ois tyhjän päällä eristyksissä muusta maailmasta ilman mitään kummoista sisältöä tai toimintaa päivissä. Ja tällä kertaa tää on sellanen kesäpaja. Ihan siis kirjaimellisesti nimeltään Kesäpaja. Neljän viikon paja ja tämä mennyt viikko oli toinen eli puolivälissä ollaan. Aika lyhyt tämä siis on. (Alla muuten yksi tehtävistä: esittäytymisvideo. ......Ja joo on hassu ajatushyppy siinä yhdessä kohtaa, tiedän.)





Voikohan olla mitään leppoisampaa kuin tällaset ~~ Eksklusiiviset ~~ (uuu) työpajat (ei ihan joka nurkan takaa löytyne samanlaista työkokeilua tai kuntouttavaa työtoimintaa), että pääsee valituksi tiiviiseen ryhmään kanssaelämäntapataiteilijoita tai luovia mieliä yleensäkin ja sit meille annetaan välineet - jotka siis haetaan maanantaisin pajalta ihan paikan päältä - ja raamit joiden mukaan saadaan askarrella, kuvata, piirtää, kirjoittaa ja luoda kaikkea mieltä haastavan kiinnostavaa pientä-suurta tehtävää. Tarvittaessa ohjauksen avuin. Niin ja ollaan leivottu! Minkä ohjaus taas tapahtui etänä teamsin kautta ja hyvin toimi sekin. Ja siis, mä haluan sanoa vielä toiseen kertaan varmennukseksi, että leppoisalla tarkotan oikeasti leppoista. Yläpuolella nähtävissä esim. kun bongailin valokuvaustehtävää varten asioita pilvistä selälläni löllötellen. Se on kurkkiva pupunen btw se kuvio siinä pilvessä.


Niiiiiin, no toki, etätyöskentelyn ansiota varmasti osittain sekin, että on voinut löllötellä ulkona, mutta toisaalta mun käsitys on ollut se, että aiempina kesäpajoina on paljon mm. ulkoiltu myös. Ja kaikkee muutakin rentoo.

Mutta mutta, kaiken etäpajailun lisäksi sitten, näinä loppuina kolmena viikkona saadaan mennä yhtenä päivänä viikossa ihan sinne nuorten taidetyöpajallekin, silleen oikein fyysisesti kasvotusten kahtena pienempänä ryhmänä työskentelemään ja hengaamaan. Sopivilla turvaväleillä tietenkin. Keskiviikkoisin elikkä eka "paikan päällä -pajapäivä" oli eilen. Ja oli muuten kotoisa olo, siitäkin huolimatta, että rakennus oli aika hiljainen ja kaikenlaista varovaista hiipartelua sai harrastaa ettei yhdessä paikassa olisi kerralla liikaa porukkaa :D Mutta tosi tervetullutta vaihtelua tähän yhden talon ympärillä pyörimiseen tai sisällä kyhjäämiseen joka tapauksessa!


Mutta jooh. Ei kait tässä muuta. Erittäin jännää on. Pajailu ja tämä pieni elämäni tämänhetkisessä ajassa yleensäkin.  

Että muutoksia on ollut ja toisaalta kuitenkaan ei ole ollut. 

Ja sepä juuri onkin erittäin hyvä asia se 🌻

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti